Kuinka ketusta tulikin tunnelukko

Halu kirjoittaa on valtava. Ja niin se on aina ollutkin. On hauskaa lukea tekstejä kuuden vuoden takaa, saada taas pala 13-vuotiaan Tuulin elämästä. On hauskaa huomata, että sanat ovat kiehtoneet aina. Miten sitä onkaan ehtinyt unohtaa, miten innoissaan kirjoitteli 7-vuotiaana tarinoita ja lauluja muistikirjaan. Nyt vasta tajuan, että kirjoittaminen on ollut elämässäni aina. Halu ilmaista itseään sanojen kautta on kulkenut minussa niin pitkään kuin vain muistan. Se halu on kuplinut sisälläni voimistuen ajan kuluessa, etsinyt tietään ulos, jotta voisi päästä valloilleen.

Ensin oli tarinat ketuista ja jäniksistä, sitten koulun aineet vastasyntyneistä puuhevosista. Päiväkirja auttoi sukeltamaan yhä syvemmälle omaan itseeni, blogien kautta halusin avata itseäni myös muille. Nyt kirjoitan runonpätkiä tiedostoihin, puhelimen muistioon ja sieltä ne päätyvät lopulta silkkikantiseen muistikirjaan, johon olen koonnut kaiken kirjoittamani runoja muistuttavan rykelmän. Se kirja on kuin avain. Sen kansien sisälle on vuodatettu kaikki tuska edesmenneestä hamsterista epätoivoisiin ihastuksiin, tunnelukkoihin ja ihmisyyden pohdintaan.

Minulla on ollut tapana sitoa sanoihin paljon tunnetta. - En avaa liikaa, raotan vain. Annan lukijalle vihjeen, mutta en paljasta koko salaisuutta. Näin saan myös tunteesta helpommin kiinni myöhemmin. Hassua on, että saan edelleen kiinni tunteesta, kun luen vanhoja tekstejä täällä.

Pysyäkseni ikivanhan blogini tyylille edes vähän uskollisena, päätän tekstini näin:
22.02.-20
Sinä iltana myrskytkin nimettiin hänen mukaansa, vaarallista, eikö totta.

Puolipidäte, Tuulin kauhu?

Erään sattumalta Facebookissa silmien eteen ponnahtaneen kouluratsastusblogin teksteistä inspiroituuneena päätin kirjoittaa postauksen "ratsastajan ikuisuuskysymyksistä". Ja jep, yleistän nyt melko vahvasti, sillä varmasti on monia, joille nyt mainitsemani asiat ovat kuin itsestäänselvyyksiä, eikä niissä ole mitään ongelmaa. Asiat ovat minun näkemyksiä ja tuntemuksiani, joten olettaa voi, että ihmisellä, jolla ei ratsastuskokemuksia ole , kun luodaan katse vuosiin, aikaan, jonka tämän harrastuksen parissa olen viettänyt.

Puolipidäte on asia jota en ole vieläkään täysin sisäistänyt, vaikka se onkin yksi tärkeimmistä ratsastuksen kulmakivistä. Tämän kuuden vuoden aikana, jonka verran olen ratsastanut on käytetty paljon termiä puolipidäte. Innokkaan ponitamman kaahottaessa opettaja on käskenyt minun tehdä puolipidäte. Mitä tekee 10-vuotias Tuuli? Tietenkin vedän ohjista, koska muuta pidätettä minulle ei ole opetettu. Sitten saankin kuulla, että ei pitänyt tehdä pidätettä, vaan puolipidäte. Mutta miten sen teet, kun sitä ei ole opetettu?

Ratsastuskoulun kilttien ponien ja hevosten kanssa pärjää hyvin ilman puolipidätettä, koska ne ovat siihen tottuneet ja antavat sen anteeksi.
Parin neljän ratsastusvuoden jälkeen uskon ymmärtäväni puolipidätteen. Teen sen "valmistellessani" hevosta laukannostoon puristamalla hieman ohjia. Ei näin.
Vasta syksyllä 2014 alan saamaan suuntaa siihen, mikä ihme on puolipidäte. Ei se siltikään ole helppo, yksinkertainen, itsestäänselvä asia. Tänään luettuani Kootussa Ravissa-blogia olen saanut suuntaa sille vielä enenmmän. -Nyt ymmärrän, että puolipidätteen tarkoitus ei ole niinkään hidastaa hevosen vauhtia, eli se ei ole edes pidäte. Sen tarkoitus on vain "koota" hevosta odottamaan seuraavaa käskyä. Se tehdään tiivistämällä istuntaa, olemalla niinsanotusti "hevosen liikettä vastaan", kunhan ensin hevonen liikkuu itse ratsastajan myötäillessä liikettä. Näin sen ymmärsin. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Puolipidäte on minulle jonkinasteinen ongelma, enkä keksinyt postaukseen muutakaan, mutta jos teillä on joku "ikuisuuskysymys" ratsastukseen liittyen, niin antaa tulla vaan :)!

Koulukisoissa ja viimeinen rutistus

Moi! Mulla oli eilen koulukisat Mennalassa. C-merkin koulurata Rikke-nimisellä eestinponitammalla.

Lähettiin tallille puol yhentoista maissa. Fiilikset oli suhteellisen rauhalliset, vaikka ainahan sitä jännittää, että kaahottaakohan poni radalla, mitä jos siellä tuomarin puolella onkin mörköjä ja mitä jos sitä sun tätä... Päivä oli kivan aurinkoinen ja kirpeä.

Tallille päästiin, raahattiin äitin kanssa kamppeet maneesin kahvioon ja maksettiin kisamaksut. Lähdin äitin kanssa talliin laittamaan Mesikkä-suokkia kuntoon ja kävin moikkaamassa myös Aimoo♥

Lähen laittamaan hetken sen jälkeen Rikkeä, kun oon äitin auttanu Mesikän selässä rediks. Poni kuntoon ja kävelemään parkkipaikalle. Rikke tuntuu vähän jännittyneeltä, mutta pysyy kumminkin nahoissaan. Alkaa verkka ja siinä vähäsen asettelen rinsessaa sisälle, teen siirtymisiä ja kaarteita. Mahdoin olla kyllä aikas ärsyttävä verryttelyssä, kun teen aina jotain hassuja reittejä yrittäessäni väistää muita.

Sitten koittaa meidän vuoro. Rata alkaa ihan hyvin, vaikka poni onkin jännittynyt, eikä tuu kauheesti kuolaimelle. Poni tuntu ihan kivalle koko radan ajan, vaikka kovin elegantilta meno ei todellakaan näyttänyt :D Ekoissa pääty-ympyröissä tuntuu, etten saanu ulkoapuja ihan läpi, niin tuntu, et meinattiin mennä seinää päin. Välillä poni ennakoi laukannostoja, millon oiottin kulmia ja semmosta. silti jäi ihan hyvä mieli radasta, vaikka ei tulokset olleetkaan kovin päätähuimaavat, nimittäin 97 p. ja 53,8%

Loppupäivä menikin sitten tallilla ja kotio tultiin puoli kaheksan maissa.

Tänään oli fysiikankoe, johon en tietenkään ollu lukenu mitään. Koulunkäynti ei muutenkaan innostanu... Noo, sentään Iina tuli meille ja älysin että voin napata huonon päivän saatuessa matkan varrella olevalta kirpparilta pullan! Leivottiin Iinan kanssa vohveleita voffeleita, se oli hyvää! Nyt ohjelmassa olis huoneen järkkäys, läksyjen teko ja äikän luku. Jippii... Mmooro!

#missthistime

Kaikilla on varmaa jotain hetkiä joita muistelee lämmöllä ja tahtois palata niihin takas.

Muistoja ja hetkiä on ikuistettu kuviin, hetki tiivistyy kuvassa näkyvään auringonlaskuun. Kuvan ottaja voi tuntea taas sen mitä tunsi kuvaa ottaessaan. Ehkä hyttysten ininän ympärillään, laineiden liplatuksen, auringon viimeiset, kasvoja hyväilevät säteet.

On myös hetkiä, jolloin kamera ei ole saanut ikuistettua hetkeä, joka on tapahtunut. On hetkiä, jonka tahtoo muistaa vielä kymmenien vuosien päästä.
Laineiden liplatus, nousevan auringon valo, lintujenlaulu, rauha. Vain sä oot yhdeksältä aamu-uinnilla kivirannassa, siellä ei oo kirkuvia lapsia, hyssytteleviä vanhempia, eikä edes mummoja, jotka ovat myös pulahtamassa virkistävään veteen. Siinä oot vaan sä kellumassa leppeän lämpimässä vedessä.

On myös tullu mietittyä, miksi vaan kesästä tehdään ikimuistonen? No joo, on loma, ulkona on lämmin, luonto kaunista... Miksei talvesta tehdä ikimuistoista? On kylmä, koulua, töitä... Totta, talvella kunnon pakkasessa virkistyy, jos sinne vaan jaksaa lähteä. On totta, että silloin kukaan ei hillu ulkona nauttimassa talvesta. Talvesta ikimuistosen tekeminen on vaikeempaa, mahdollisuudet siihen tuntuu olevan niin rajotetut, kun ei sitä Lappiin poroajelulle pääse ihan joka päivä...
Mitä jos tekis tästä talven viimosesta kuukaudesta, helmikuusta ikimuistosen? Juu! Mahdollisuuksien mukaan! Turha latailla akkuja kesää varten nyt!

Kiipeän puuhun johon on mökillä kiivetty aina, joka päivä siellä ollessa! Kiipeän niin korkealle, kun vaan pääsen. Istahdan oksalle katselemaan savolaesta järvimaisemmoo.

Tää kuva ei sinänsä oo mulle tärkee, se vaan muistuttaa mua siitä, mitä tehdään ensimmäisenä, kun saavutaan mökille.

Juhannus 2014, not bad!

Oli kylmä, ei voinu uida, juhannusviikolla sato lunta, jäi reissu silti mun mieleen. Siiri saapui meiän kanssa mökille, vietettin parasta aikaa! Pärinöitä, hirveitä miekkailuita... Valvottiin juhannusyönä kokkovahteina ja väkerreltiin hammasta purren kukkaseppeleet. Käytiinpähän hassulla kuuden kilometrin pyörälenkillä ja noh. Mitäs voi odottaakaan muuta seudulla, missä autoja kulkee harvakseltaan, niin eiköhän pyörästä lähdekin ketjut! Saatiin ton tortillan kanssa pysäytettyä yks auto apuun, ei auttanu. Sade pukkas päälle, mut myö reippaina tyttöinä saatiin kuin saatiinkin ketjut takasin pyörään! Mökkeilyn jälkeen mentiin Siiri mukaanlukien Keski-Suomeen pärisemään :D

Laineet lyö kajakkia vasten, aurinko lämmittää leppoisasti. Tuohon kuvaan kiteytyy rauha ja levollisuus. Kesä.

Kuva otettu Mennalan leiriltä vuonna 2014.

Ihana hevonen, ihana tunti, joo parhautta aina. Vala♥ Ei voi muuta sanoo.

Mä jotenki rakastan auringonlaskuja, tai nousuja. Ei lisättävää ;))

Laitan blogin koulun edelle

Moi! Haluun eka vähän päivitellä kuulumisia.
Sängynpohjalta pääsin, koulussa olin tänää. Tosin leikin joka viides minuutti norsua, kun ruinasin räkää pihalle :D Vietin hauskaa aikaa mun kaverin Iinan kanssa ja luin maailman parhaan elämänkerran. Käykäähän kattoo blogin nimeltä Born This Way. -kuolin ♥.♥

Tässä sitä mietiskelee oman blogin ideaa, tekis mieli varastaa kyseinen blogi... Nooh, kattoo, miten tää lähtee :DD

Ja heei! Oonhan mä ees yrittäny opiskella! :D

Tortilla ja kissanpäivät

Köh, köh! Tulin taas valittelemaan, kuinka tylsää mulla on täälä kotona flunssaa potiessa :DD Pahinta tässä on se, että ensinnäkään mä en päässy tänää ilmasutaidon valinnaisille koulussa ja toisekseen mää en pääse huomenna tallille.. :( Noo, pitää parantua...
On se muute jännää maata sängyssä, sillon kun sulla alkais muuten koulu :D

Onhan se kieltämäti hauskaa vaa maata perjantait.- Ei sillä, ettenkö koulussa viihtys! Mut kyl se kissa on aika kiva kaveri, samoin netti :D

Jess! Uuden Päivän ennakko tuli Yleen!! Nyt meen kattoo sitä. Mmooro!

Terveisiä sängynpohjalta!

Mmooro!
Hetken mielijohteesta ajattelin kertoo vähän kuulumisia😊
Tänää on tullu vieteltyä aikaa sängyssä makoillen sillävälin, kun muut pakertaa niskat limassa koulussa ja vilkuilee epätoivosesti kelloa.
Joo, kyllä mäkin koulussa olin kolme ekaa tuntii ja ruokiksen... Koulusta kotio lähin puolenpäivän maissa, kun oloni oli hassu. Matska maistu puulta ja asiat mitä opetettiin meni ihan täysin ohi korvien, vaikka yleensä matskasta pidänki...
No, huomasin lv:n olevan syömässä ja hälle sitten marssin kertomaan huonosta olostani samalla jännittäen päästäiskö kotiin pelkän selityksen voimalla. Lv:n vastaus oli kutakuinkin tämä: "Mee sitte. Pääsethän sä ite kotiin?"  No, sanoin pääseväni ja lähin sitten kotiin.
Kotona kattelin Yle Areenasta ja You Tubesta videoita ja join monenmonta kupposta teetä.